Oho, mikä joulu? Mitä koska?

Miten se joulu muka voi olla nyt ihan kohta pian?!? Syksy on mennyt ennätysvauhtia, kyydissä olijaa jopa hirvittää. Pitäisikö jarruttaa ja hidastaa tahtia, luultavasti. Rauhoittua, ottaa aikaa arjelle ja itselle, eikä ryntäillä paikasta toiseen koko ajan sata lasissa. Näin on menty viimeiset pari kuukautta, en ole rauhoittunut, olen ollut koko ajan menossa, en ole edes ehtinyt pestä pyykkiä, enkä hakea joulukoristeita alakerran varastosta. 

Joulu menee maalla, keskiviikkona lähtee juna pohjoiseen päin ja lauantaina illalla takaisin. Sunnuntaina täytyy pakata, maanataina kahdelta lentokone nousee ja meikä on kyydissä menossa Nykiin. Kyllä, ylläriylläri, lähden viettämään uutta vuotta rapakon taa, tekee terää, täytyy päästä pois täältä. Suomeen palaan vasta loppiaisen jälkeen perjantaina. Jadenvihreä discopallomekko on hankittu Nykin uuden vuoden bileisiin. Se mekko kimaltaa kilpaa jaden vihreänä kaiken glitterin kanssa, överi, mutta niin magee ja niin överi kuin sen pitää ollakin.

Marraskuu- Jos jaksais- kuukausi

Marraskuu, synkkää, sateista, masentavaa, perusmarraskuun määritelmä. Paitsi, jostain syystä tänä vuonna marraskuu onkin antanut parastaan ja heittänyt kehiin ihan jotain uutta. Ei ole masentanut yhtään (ainakaan vielä), pimeyskin on jotenkin, noh, ei niin pimeää kuin viime vuonna. Tiedä sitten mistä tämän marraskuun taika johtui, toivon sen jatkuvan koko joulukuunkin, olisko syy kuun asennosta vai mistä, tiedä häntä. Mutta jokatapauksessa, toivon sen jatkuvan, omakin mieli on ollut normaalia marraskuun moodia paljon positiivisempi. 

Toki tässä marraskuussa on tapahtunut useita kivoja juttuja, jotka ovat yllättäneet. Ja ei, ei ole tapahtunut mitään elämää suurempaa, en ole rakastunut tai hurmaantunut mistään, joten tämä mielentila ei ole selitettävissä mitenkään. Ei ole tullut lottovoittoa, eikä mitään kummempaa ole tapahtunut, vaan tässä marraskuussa on vain tapahtunut outoja juttuja ja outoja sattumuksia, loppukuu antoi vielä sellaisen Déjà-vun, suoran uusinnan vuoden takaisesta. Hyvä vai huono juttu, ehkä loppujen lopuksi hyvä ja se osoitti koko jutun merkitsytettömäksi. Asiat vain menevät miten menevät ja joillekin asioille ei vain voi mitään, vaikka miten haluaisi. Joskus on taottava päätä seinään jonkin aikaan, että totuus kirkastuu ja ymmärtää luovuttaa. Joskus kannattaa luovuttaa, uskotteko? Kun on liian kauan uskonut johonkin, mikä on ollut utopiaan, eikä ole halunnut nähdä totuutta, vaan uskonut koko sydämellään johonkin, mitä ei sitten loppujen lopuksi ole koskaan ollutkaan, eikä myöntää omaa häviötään. Joten marraskuu, olet opettanut tänä vuonna monta asiaa.

Ja kun perjantaina 4. joulukuuta ulkona vesi piiskaa ikkunaan, on hyvä haaveilla seuraavista reissuista, toinen suuntautuu New Yorkiin heti joulun jälkeen ja helmikuun alussa Karibianmren rannat kutsuvat nauttimaan auringosta ja siitä karibian letkeästä tunnelmasta. Näillä jaksaa tätä sateista talvea!

Kaikki kuvat on muuten Barbadoksen reissulta napattuja!

Barbados, pala Karibialaista unelmaa

Kesäloma syys-lokakuussa ei ole ollenkaan huonompi idea, se tuli todistettua. Reissuhan suuntautui ekaksi kahdeksi viikkoa Barbadoksen lämpöön, turkoosin karibianmeren paratiisirantojen ääreen. Eikä Barbados tuottanut pettymystä. Olen ihan myyty tälle pikkuiselle Itäisimmälle Karibian saarelle. Ihmiset olivat ystävällisiä ja välittömiä, kusetus meininki puuttui, kaksi blondia voivat matkustaa busseilla ja reaggaetakseilla ympäri saarta ja myös öisin matkustettiin bussilla sattumoisin yksistä tai kaksista bileistä hotellille. Metsästettiin upeita rantoja ympäri saarta busseilla ja reaggetaksien kyydissä. Uitiin auringonlaskuissa ja ihasteltiin saaren luontoa ja sitä turkoosia merta, jonka tuijotteluun ei vain voinut kyllästyä. Ihan jäätävä ikävä sinne. Testattiin 'muutamat' bileet ja rommipunssit. Vierailtiin Mount Bayn rommitehtaalla, josta sain elämäni parhaan Mojiton. Nyt ei enää kelpaa huonot Mojitot, rima on jokseenkin korkealla. Tässä muutama kuva ekalta Barbadoksen päivältä. 

Hyvää perjantaita Carlan tahdissa

Uusin biisi löytö on Carla Morrison Un peso ja tässä se teille perjantaille, viikonloppu polkaistaa kohta käyntii ja allekirjoittanut aikoo korkata vähintään viinipullon tänään. Jäätävä viinin himo on iskenyt kesken työpäivän. 

Taas täällä, niin kutsutussa kotona

Tällä kertaa matkalta palautuminen on ollut vaikeaa, vaikeampaa kuin koskaan. En tiedä miksi, mutta juuri tällä hetkellä tekisi mieli olla tien päällä ja nähdä uusia paikkoja, tutustua uusiin ihmisiin ja kokea uusia tunnelmia. Vähiten kiinnostaa olla himassa ja mennä päivätöihin. En tiedä mistä tämä levottomuus johtuu, se ei hävinnyt reissussa, kuten monesti muulloin on käynyt, tällä kertaa se paheni ja tällä kertaa paluu kotiin ja arkeen on ahdistanut niin paljon, että olen hautautunut koko viikonlopuksi kotiin ja vain nukkunut ja nukkunut ja nukkunut. Olen siis paennut arkea koko viikonlopun, anteeksi ystävät, että en ole tänään ollut yhteydessä teistä kehenkään, ei se johdu teistä, on ollut ikävä teitä reissussa, mutta tämä arkeen paluu ottaa nyt koville. Huomenna töihin, ehkä tämä elämä alkaa taas rullata pian ja ahdistuskin kaikkoaa ja ellei niin, varasuunnitelmaa on alettu hioa. 

Barbados kuittaa

Nopeesti moikka Karibian auringon alta. Matkalaukku tai siis rinkka löysi vihdoin myös tänne perille, viisi päivää myöhemmin kuin itse sen omistaja, mutta löysi joka tapauksessa. On ehditty uida turkoosiakin turkoosimmassa karibian meressa jo monesti, ajella saarta ristiin rastiin bussilla ja reaggaebusseilla, joissa reaggae raikaa ja kaasujalkaa ei säästellä. Biitsibongari minussa on onnellinen ja tukka on liimautuneena meriveden suolasta, auringon kuumuudesta ja  tuulesta millon mitenkin, ei sitä edes kannata pestä. Joten Barbados kiittää ja kuittaa, huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet, minne lie sitä reaggaebussin ottaisi. 

Kiasman Robert Mapplethorpe

Sunnuntaina oli viimeistä päivää Robert Mapplethorpen näyttely avoinna Kiasmassa. Vaikka näyttely on ollut jo maaliskuusta alkaen, niin taashan se jäi viimeiseen päivään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja onneksi sain itseni sinne asti raahattua. Näyttely oli nimittäin näkemisen arvoinen. Suosittelen, joskin tämä nyt oli ja meni. Mutta myös suomalaistaiteijan Jani leinosen tottelemattomuus koulu on ajatuksia herättävä ja myös kokemisen arvoinen. Menkää Kiasmaan siis. Haluan muuten lukea Patti Smithin just kids kirjan, kunhan saan sen käsiini vain jostain.