11. marraskuuta 2013

Kirppari

Taas oli aika jokavuotisen kirpparimyyntipäivän. Kun vanhoja kamoja on kertynyt varastot ja vaatekaapit täyteen ja uudet ei mahdu enää kaappeihin, kertoo sen, että pakko päästä vanhoista tavaroista ja vaatteista eroon. Vaikkakin, on maailman rasittavimpaa raahata niitä vaatteita jonnekkin ja vielä kun kirpparit aukeavat jo epäinhimilliseen aikaan (siis ennen kahdeksaa viikonloppuna!!)niin aamu uniselle puoleen päivään nukkujalle se on kova kohtalo sunnuntaina laittaa kello soimaan kuuden jälkeen. Mutta niin vain sitä saa puolinukuksissa raahustettua myyntipöydän ääreeen. Ja varoitus, nyt seuraa avautuminen. Siis ihan oikeasti, joka kerta kun kirpparilla olen ollut myymässä porukkaa pöllii vaatteita ja kenkiä, siis niitä paitoja ja housuja joista pyydän 1-5 euroa. Nykyisin olen jo aiemmista virheistä oppinut, että älä ikinä laita kenkäparia esille, aina vain toinen kenkä, muuten ihmiset pöllivät ne kengät. Itse en kertakaikkiaan kehtaisi viedä toisen vaatteita ja vielä, kun myyjä pyytää hyväkuntoisesta puhtaasta, lähes uudesta untuvatakista 5 euroa?!? Ei kirpparin tarkoitus ole olla mikään jaan-ilmaisena-tavarani-teille, ideana on se, että haluaa kierrättää ja myydä itselle tarpeettomat tavarat pois nimellsellä korvauksella. Mikään ei ole ärsyttävämpää kun kirppareilta varastavat idiootit. Jos ei hinta miellytä, niin tuotetta ei ole mikään pakko ostaa. Argh, siinä se, maanantaivalitus. Mutta onneksi kaikki kirpparilla kävijät eivät kuulu tähän sarjaan, vaan suurinosa on kuitenkin ihan rehellisiä :)Nämä kuvat eivät ihan ole meidän sunnuntain kirpparilta :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti