Nopeasti Tukholmassa
Terkkuja Tukholmasta!!
Harmi vaan, et järkkärikamera jäi himaan. Jotenkin onnistuin sen sinne unohtamaan, mutta tällä reissulla en kyllä paljon ehtinyt kuvailla. Pikaisesti ehdittiin muutama tunti kaupungilla pöyrähtää, koska koulutuksessa oli aika tiukka aikataulu ja päivällä sattui olemaan vain muutama tunti vapaata. Iltaisinkin oli illalliset sun muut ja valmistautuminen vei sitten myös aikaa. Nyt kun oon takas suomessa ja noi muutama ilta kun venähti paremminkin yön ja aamuyön tunneille illanviettoissa, niin tunnelma on väsynyt. Palaveri näin torstai iltapäivällä oli taistelua, että pysyi hereillä.
Onneksi ehdittiin kuitenkin työkaverin kanssa eilen pikaisesti käydä vähän edes kiertelemässä ja katselemassa Tukholmaa näiden koulutuksien lomassa. Ja voi vitsit, mä olin ihan unohtanut Tukholman kauneiden, sen vanhan kaupungin kapeat pikkukujat ja ihanan arkkitehtuurin, mikä näissä vanhoissa kaupungeissa on ja mikä mua viehättää. Tukholmaan ei sattunut auringon paistekelejä, mutta ei kuitenkaan vesisateitakaa. Tukholman kevät oli paljon pidemmällä kuin suomessa ja puut olivat todella vihreitä, kun lehdet oli juuri puhjenneet puihin. Muutaman kuvan ehdin napata kaupunkikierrokselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti