Blodit ratissa eli miten autoilla Italiassa

No niin, otsikkohan jo kertoo mitä tää postaus sisältää. Auton vuokraus Italiassa ja blodit sen ratissa.

Meitä varoiteltiin ennen reissuun lähtiessä ties mistä, Italialaisesta liikenteestä, siitä, et auton vuokrausfirmat kusettaa ja perii ihmemaksuja vuokraajilta, liikenne kameroista saa sakkoja ym. ja ym. Hieman sitten vainoharhaisena etsittiin vuokra-autoa meille ja kahlattiin läpi autovuokraamoita ja vertailtiin hintoja. Meillä vielä auton vuokran hintaa nosti se, että me haluttiin vuokrata auto Bolognasta ja palauttaa se Bergamon lentokentälle. Joten käytiin varmaan kaikki Italian autovuokraamojen nettisivut läpi. Muistaakseni päädyttiin vuokraamaan auto europcarilla, koska saatiin sieltä jonkun lentoyhtiön kautta halvin palautusmaksu autolle ja vähän parempi auto, kun se ihan säälittävän pieni Fiat, mikä oli aina kaikilla vuokraamoilla halvin. Suomesta lainattiin navigaattori, joka pakattiin mukaan ja paikan päältä Bolognasta ostettiin pohjois-Italian tiekartta. Mä ajoin eka ja se, että päästiin Bolognan lentokentältä ulos ja oikealle tielle niin oli koko autoiluosuuden haastavin homma. Nimittäin, huomattiin vasta siellä autossa istuessa ja navigaattoria alkaessa asentamaan, et joo, puuttuu se kiinnityshommeli, millä sen helkkarin navigaattorin sais tuulilasiin. Meillä (tai paremminkin mulla) oli onneks sattumalta maalarinteippirulla laukussa (te ette halua tietää miksi mulla oli Italiassa maalarinteippirulla matkalaukussa, se jääköön ikuisesti arvoitukseksi), mutta joka tapauksessa Italian tiekartastokartalla ja maalarinteipillä me näppärästi tehtii ihan oma uniikki navigaattorin teline. Aika luovan näköinen viritelmä, mutta toimi koko ajan hirveen hyvin, ottaen huomioon rajoitetut välineet sen kokoon kyhäämiseksi. Eikä naivigaattori tietenkään mitään sateliittiyhteyttä saanut siellä parkkihallissa. Ja tää tietkartta, ei siitä nyt siellä lentokentällä mitään iloa ollut, koska se on tiekartta, ei mikään yksityikohtainen kartta Bolognan lentokentältä. Että silleen sit ihan sokkona vaan ajelin sieltä kentältä jonnekin. Jossain vaiheessa se navigin heräsi henkiin ja alkoi neuvomaan, niin päästiin vihdoinkin kunnolla matkaan.

Me päätettiin, et vältetään tietullillisia teitä ja meidän eka päämäärä oli Sirmione Gardajärvellä. Me nimenomaan haluttiin nähdä sitä italialaista maaseutua ja pikkukyliä sekä ottaa mahdollisimman paljon tosta autoilusta irti. Gardajärvelle Bolognasta ajoi jonku neljätuntia, jos en nyt ihan väärin muista. Eikä tosiaan ajeltu motareita pitkin, vaikka olisihan ne olleet nopeampia, mutta siinä sit ois nähnyt vain sitä motaria suurimmaksi osaksi. 

Mun tai meidän kokemuksen mukaan voin suositella auton vuokraamista Italiassa, liikenne ei oo yhtään kummempi kuin missään muuallakaan, en tiedä miksi tuota liikennettä pelätään? Jokatapaksessa me otettiin auto Bolognasta ajettiin Gardajärvelle ja siellä Sirmioneen ekana päivänä. Sit kierretiin Gardajärvee (teen jossain vaiheessa postauksen Gardajärvestä sit erikseen) sekä itä- että länsipuolta. Gardajäreltä ajeltiin Bergamoon ja palautettiin auto Bergamon lentokentälle. Ei ollut mitenkään hankalaa. Maksujen kanssa tietysti aina kannattaa olla tarkkana, mutta se koskee tietysti kaikkea.

 Meidän älttyömän hieno navigaattoriteline viritelmä

Tässä ollaan muutaman kilometrin päässä Sirmionensta ja Gardajärvi alkaa häämöttämään jo edessä.

Seuraavassa postauksessa muuten ollaan sitten itse Gardajärvellä jo ja voin luvata, että ne maisemat on upean huikeet!!

New Paloma

Paloma Faith. On. Mun. Uusvanha. Suokikki. Siinäpä Paloma Faithia myös teillekin. Mä tykkäsin Paloman ekasta levystä, mutta nyt muutamaan vuoteen en oo hänen tuotannolleen lämmennyt. Paitsi nyt, mikä on sanomattakin selvää. Mä olen soittanut Palomaa nyt muutaman päivän repatilla. Kohtuus?! Mikä kohtuus, en mä tunne sellasesta. Kaikkien muidenkin on nyt pakko tykätä Palomasta tai ainakin mun luona kylällessä saa nauttia Paloman musiikista, sori kamut! Tai ääh, en mä oikeesti oo edes pahoillani, saatte kuunnella loistavaa musiikkia!

Venetsia Vol. 2

Moikkamoi!

Palataan kesäiseen Italiaan ja vielä Venetsian tunnelmiin. Tää on päiväretki Venetsiaan postaus osa nro 2. Enhän mä voinut jättää kaikkia näitä ihania Venetsiasta otettuja kuvia julkaisematta?!? Palataan siis helteiseen Italiaan ja Venetsiaan näin marraskuun paskakelien keskellä. 

Me siis lopulta enempien ja vähempien eksymisien jälkeen löydettiin Pyhän Markuksen torille, jota hallitsee Venetsia kuuluisin kirkko Pyhän Markuksen basilika. Sen vieressä on kirkon kellotorni, josta on hienot näkymät yli Venetsian. Harmi vain, että sinne mentiin hissillä, saakeli kun nää kaks hullua blodia ois halunnut mennä portaita (nämä kaikenlaiset portaat ja tornit tulee esiintymään myös jatkossa eri kaupunkien postauksissa ;)! Vähän pitää elämään saada jännitystä jossain kuumottavissa vanhoisssa huterissa portaikoissa (joo hulluilla on halvat huvit, tiedetään), mutta tänne torniin ei päässyt kuin hissillä, joten sitten mentiin sillä hissillä.

Kaupungin tapaan vesi muuten nousee välillä kaduille ja pyhän Markuksen torille ja perinteisesti mä heitin sandaalit pois sen enempiä taas ajattelematta ja kahlasin sinne lammikkoon sitten ihan kunnolla. Siis, tietysti mä olin ennen sandaalien pois heittoa hieman arvioinut veden syvyyden väärin ja seissyt siinä lätäkössä nilkkoja myöden ne nahkasandaalit jalassa. Mutta ehdottomasti heittäkää kengät veke ja kahlatkaa sinne veteen, pitää olla vähän mielikuvistusta, eikä liian tosikkomeininkiä. 

Venetsiasta löytyy muuten ihan kohtuu hintaisia kahviloita ja ruokapaikkoja, jos vain vähän viitsin etsiä. Me ostettiin espressot ja paninit eikä ne tainneet neljää-viittä euroa enempää maksaa, siis yhteensä. Kaikken turistipaikkojen läheisyydessä olevat paikat tietysti ovat turisti hintaisia, joten kannattaa mennä vähän syrjemmille kujille nauttimaan espressot ja gelatot. Me käytiin kyllä ihan paikallisessa supermarketissa, josta napattiin salaatit mukaan muutamalla eurolla ja ruokajuomaksi Italian tapaan valkkaria ja mentiin nauttimaan ne yhdestä monista pienistä aukioista.

Takaisin päin rautatieasemalle me otettiin puolimatkasta vesibussi, kun ei me jaksettu enää kävellä, eikä meillä ollut ihan hirveästi aikaakaan junan lähtöön. Siinäkin on muuten juttu, et vesibussi ei ota joka asemalta kyytiin, eikä joka asemalta myydä lippuja. Kannattaa siis stekata etukäteen, et miltä pysäkiltä pääsee kyytiin ja myydän lippuja. Kannattaa ehdottomasti ajella pätkä vesitsekin, koska kaupunkia on mielenkiintoista nähdä myös kanaalia pitkin ajellessa. 

Me oltiin Venetsiassa heinäkuun puolivälissä, eikä kaupunki ainakaan tähän aikaan haissut, vaikka siitä varoiteltiin. Varmaan loppukestä (elo-syyskuussa) kun helteitä on ollut pidempään, niin vesikin lämmetessä alkaa haisemaan. Tuolloin ei ollut turistejakaan ihan niin paljoa vielä ja kaupungissa tuntui olevan tilaa kävellä ja katsella.

Me päästiin rautatieasemalle ja hetki ehdittiin ulkona vielä Venetisaan katsella, kunnes iski ihan armoton ukonilma! Ihan päälle, vettä tuli ja salamoi. Onneks me ei kastuttu, ajoitus ennenkaikkea. Nyt kun mä kirjoitan tätä, niin mulle iski ihan tajuton ikävä Italiaan, Venetsiaan ja Bolognaa, mä voisin vaikka tästä suorilla lähteä lentokentälle, jos mulla ois vaan siihen mahdollisuus. Mutta mä tiedän, että tuun palaan vielä Bolognaan ja Venetsiaan.

 Pyhän Markuksen basilikan kellotorni

 Pyhän Markuksen basilika

 Pyhän Markuksen tori

 Näkymät kellotornista Venetsian ylle.

 Hiljaisuuden silta

Paluu rautatieaseman portaille ja junaan