Lontoo rakkaus, joka on kestänyt kymmenen vuotta

Camden town, yksin mun lemppari Lontoossa. Tutustuin camdeniin melko tasan kymmen vuotta sitten. Silloisen poikaystävän kanssa tehtiin budjettireissu Lontooseen. Yövyttiin poikaystävän kaverin ja hänen tyttöystävänsä yksiön nurkissa. He asuivat lähellä tower bridgea ja aldgate east:n metroasemaa. Heidän yksiö sijaitsi kellarikerroksesta ja kylpyhuoneessa oli peri englantilaisesti kokolattiamatto, kylpyamme ja tottakai erikseen kylmä- ja kuumavesihanat. Muistan kuinka humaannuin Lontoosta. Se huuma on säilynyt siitä asti näihin päiviin saakka. Tässä laskeskelin, että olen melkein joka vuosi siitä asti käynyt Lontoossa. Muutama vuosi on jäänyt välistä, mutta olen vastaavasti käynyt jonain vuonna useamman kerran. Tässä voisi jo puhua kymmen vuoden rakastumisesta, joka vain kestää vuodesta toiseen. On ollut muita kaupunkeja, mutta Lontoon voittanutta ei ole vielä tullut vastaan.

Camden townin humua tässä teillekin, kuvat kertokoon oleellisen.

summer, all of me wants all of you

Mä en jaksa enää. Mun kärsivällisyyttä koetellaan. Missä se kesä oikein viipyy?!? Nyt jumalauta oikeesti! Mitä nämä kymmen asteen kalseat kevätpäivät muka ovat? Eivät musta yhtään mistään kotoisin! Mä en kohta suostu lähtemään himasta minnekään ellei kelit kohta parane. Kuuntelen vaan Sufjan Stevensia ja juon maitokahvia liikaa. 

Joten, summer, all of me wants all of you!!

Lentävä lähtö lentokentälle

Lauantaina mulla oli kauan odotettu lento Lontooseen. Ja lauantai aamuna meinasi sitten käydä huonosti. Joku, (en kyllä yhtään tiedä kuka?!?) meinasi myöhästyä lennolta. Iloisesti tuli testattua pommiin nukkumisen jaloa taito (prkl!!!). 

Onni onnettomuudessa, että en ollut lähdössä reissuun yksin, vaan kaveri soitteli kentältä aamukuudelta, että missäköhän mä mahdan olla, kun meidän oli puhe nähdä kuudelta kentälllä... Noh, missäköhän mahdoin olla?!? Olin sängyssä, heräsin siihen, kun puhelin soi. Lento lähti puoli kahdeksalta. Tuli vähän kiire. Ihan vähän vain. Sekunnissa kaikki loput kamat laukkuun, taksi oven eteen ja kaksi käsilaukkua ja matkalaukku mukaan. Meikit vauhdilla vaan jonnekin pussukkaan ja käsilaukkuun. Ovesta ulos ja taksiin. Helvetin moisella jännityksessä koko matka Punavuoresta kentälle, että ehtii ehtii.  

No ehtihän sitä, tukka kampaamatta, tupla käsilaukuilla ja sananmukaisesti suoraan sängystä Helsinki-Vantaalle. Thank God, ehdin jättää laukun drop iniin ja turvatarkastuksessa ei ollut jonoa ja koneeseenkin ehdin hyvin! Sellainen matkaan lähtö tällä kertaa, älkää kokeilko, en suosittele. Koko lennon nukuin, ding, taju pois siinä vaiheessa, kun kone nousi ja heräilin, kun alettiin laskeutua. Onneksi Lontoo oli lämmin ja aurinkoinen ja matkalaukkuja odotellessa ehti siinä lentokentällä vähän meikata ja kammata tukankin. Lähijunalla vaan cityyn, aamupalalle ja kahville. Kyllä se päivä siitä lähti.

Anskun perjantain levylautasella tänään...

On Alunageorgen Supernatural.

Ja arvatkaapa kuka lähtee huomenna aamulla Lontooseen?!? Tadaa, ei oo vaikee varmaankaan!! No allekirjoittanut. Mukaan on pakattu kukkamekkoo, hippimekkoo, nahkatakkia ja kaikkia tarpeellisia vermeitä (ja vähemmän tarpeellisia). Huoneisto meillä on Camden townissa, aika jees, eikä ihan vähäänkään. En malta pysyä housuissani! Olis jo huominen!!

Äidin kaapista tehty laukku löytö

Tein aikoinaan laukku löydön mun mutsin kaapista. Konjakinruskea laukku on ties mistä ja koska ostettu, mutta aitoa nahkaa ja reilun kokoinen sekä parasta, että se sopii melkein täydellisesti mun kaksiin konjakinruskeisiin kenkiin. Takkikin, joka vähän näkyy kuvassa (no ihan surkean vähän, ei kukaan saa mitään selvää siitä) on bongattu fb:n kirppariryhmästä, se on ehkä aavistuksen nafti, mutta pakkomielle tästä takista oli niin vahva, että uskottelin itselleni, et keväällä voin pitää tätä auki ja syksyllä olen laihtunut muutaman kilon ja mahdun tähän hyvin. Saa nähdä mahdunko, toivottavasti. 

Mä en ole enää vuosiin ostanut motivointivaatteita. Siis tiedättehän te ne?!? Ne on just niitä vaatteita joita ostetaan, kun ollaan päätetty, että nyt mä hei laihdutan kesäksi kymmenkiloo ja mahdun tähän xs:n kokoiseen päällä soivaan mekkoon, mistä ei mene edes vetoketju kiinni. Ja ei, ei siihen mekkoon tietenkään koskaan mahdu. Mekko jää laput kiinni roikkumaan vaatekaappiin, kunnes kahden vuoden jälkeen se lentää kirppiskasaan ja siinä vaiheessa se taas muistuttaa epäonnistuneesta laihiksesta ja niistä ehkä läskeistä siinä vyötäröllä. Onneks mä olen näistä päässyt eroon. Myönnän, et näitä tuli joskus ostettua nuorempana, jolloin ei koskaan voinut olla liian laiha. Huomiona tähän, kyllä muuten voi. Katsoin vanhoja kuvia ja totesin, että oho, toi nainen kuvissa näyttää oikeesti ehkä jo vähän liian laihalta. En kyllä rehellisyyden nimissä tiedä olisinko mieluummin kuitenkin tällä hetkellä pikkuisen liian laiha, kun tuntuu, että nämä vatsamakkarat ovat jumahtaneet vyötärölle, eikä niistä pääse eroon millään... 

Miten mä nyt eksyin laukku aiheesta yhtäkkiä puhumaan laihduttamisesta. Mutta nyt vihdoin se laukku, tämän aiheesta eksymisen jälkeen. Onneksi ei tarvinnut alkaa tappelemaan tästä laukusta systerin kanssa. 

Sumuinen sunnuntai

Tai oikeastaan edellisviikon sunnuntai oli hyvin sumuinen. Usvaisen utuinen keli toi unenomaisen fiiliksen sunnuntai-iltaan  ja vaikka normaalisti tykkään auringon paisteesta ja lämmöstä, niin jotain taianomaista tässä sunnuntai-illassa oli.  

Vappu vaaleanpunaisessa

Tänä vappuna keksin (=sain pakkomielteen) viettää tätä vappua vaaleanpunaisissa hiuksissa. Vapputukan idea syntyi sekunnissa torstaina Kampissa, kun jäin pois bussissa. Marssin kampaamoliikkeesseen ja tadaa siinä mulla sitten oli vaaleanpunainen hiustussi mukana kun poistuin. Koko päätä en vetänyt vaaleanpunaisella, vaan latvoihin iskin vaaleanpunaista. Siinä se, vapputukka, oliko se sitten huti vai ei, hauska kokeilla joka tapauksessa.