Kun sattuu huono päivä, illalla on ansainnut drinkin, ihan oikeesti jos on paska päivä, ei kannata yrittää tehdä siitä enää yhtään paskempaa kiusaamalla itseään. Sitäpaitsi jos istuu töissä puoli kahdeksaan on oikeasti ansainnut hyvän drinkin, olkoonkin saakeli tiistai! Niinkin kehittävä homma kun kynsien lakkaus voi kummasti parantaa mieltä, varsinkin jos on juuri hommannut uutta luumun väristä lakkaa mihin on hurahtanut täysin ja samaa sävyä olevaa huulipunaa! Huonona aamuna naiset vetäiskää kunnon punat huuliin, päivä paranee siitäkin :)
29. lokakuuta 2014
Waste of time
Laulaa MØ aika osuvasti eiliseen fiilikseen. Asukuvia ei oo luvassa tänään, kun eilisen kuvat epäonnistui totaalisesti. Koko päivän oli niin pimeä, että kuvistakin tuli julkaisu kelvottomia. Niinpä, entistä enemmän tekee mieli lähteä täältä pimeän harmauden keskeltä menemään jonnekin. Keväällä tämä aina helpottaa, mutta tänä syksynä todellisuus iski jotenkin nurkan takaa salakavalasti. Mä olin kuin ihmeenkaupalla tähän asti huijannut itseäni ajattelemaan, että syksy mikäs tässä. Mutta kun kelloja siirrettiin, sunnuntai ja eilinen olivat harmaitakin harmaimpia ja pimeys laskeutui jo puoli viiden aikaan niin en mä vaan pystynyt olemaan kovin positiivinen. Tiistai oli suoraan sanottuna päivä, kun vituttaa kaikki. Ilman mitään syytä, aamusta asti. Siinä sitten vedät hampaat irvessä, et jee jee, kun todellisuudessa teki mieli haistattaa kaikille pitkät! Ilman mitään syytä. Aamupäivän pelasti duunitapaaminen tyypin kanssa, joka osoittautui parhaaksi ikinä töiden kautta tapaamakseni tyypiksi. En mä oo tätä ennen halunnut tavata töiden kautta tapaamiani asiakkaita vapaa-aikana. Poikkeus vahvistaa säännön. Huippu mimmi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti